perjantai 8. toukokuuta 2020

Urbaanijuorun mukaan nisäministeri Maria Ohisalo on kutsuttu käsikirjoittamaan uutta Living Dead rainaa

Sitkeät huhut nisäministeritär Maria Ohisalon alan ja ammatinvaihdosta kiertävät villeinä Valtioneuvoston nurkilla Korona vuoden aurinkoisena keväänä. Ohisalon juorutaan saaneen kutsun käsikirjoittamaan seuraavaa Living Dead rainaa jonka ohjaajaksi väitetään pyydetyn itse ulkoministeri Pekka El-Hintti Haavisto. Maria Ohisalo lunasti kannuksensa pervoviihteen ohjaajien sydämissä irakkiloisen koijauksen yhteydessä joka on naurattanut koko sivistynyttä ja sivistymätöntä maailmaa. Nisäministeritär Maria Ohisalon toiminta ns. irakkiloisen turvapaikanhakijan kotiinpaluu ja uutisoitu murha kotimaassaan Bagdadin kaupungissa nosti Suomen maailmanpolitiikan valokeilaan. Mene tiedä tapahtumien kulusta. Uusi Living Dead raina on suunnitteilla ja nyt tapahtumat liittyisivät Suomeen ja Irakiin sekä muualle lähi ja keski-itää. Nisäministeritär Maria Ohisalon juorutaan olevan otettu ja innostunut saamastaan huomiosta jossa Suomea ja sen viranomaisia kusetettiin railakkaasti ählämityyliin irakkiloisen elävän kuolleen jutussa. Onnea ja menestystä uudelle uralle tarinoiden sepittäjänä Maria Ohisalo Vihreät. Uutta kalman Vihreää Suomea rakentamassa https://www.vihreat.fi/
Living Dead https://en.wikipedia.org/wiki/Living_Dead
Vihreät https://www.vihreat.fi/
Seksuaalirikosten typistäminen maahanmuuttokysymykseksi johtaa harhaan https://www.tuni.fi/unit-magazine/artikkelit/seksuaalirikosten-typistaminen-maahanmuuttokysymykseksi-johtaa-harhaan
Nainen vangittiin epäiltynä väärien tietojen antamisesta EIT-tapauksessa: Kuolleeksi väitetyn irakilaisen epäillään olevan elossa https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006485139.html

 MInä juon nyt kahvia tokaisi ulkoministeri Pekka Haavisto kun lehtineekeritär kysyi häneltä uudesta Vihreälanka lastenelokuvasta Living Dead, lapsiseksiä ja väkivaltaa tai jäätelöä ja pusuja
Myös LIving Dead  lapsiasioista kiinnostunut ulkoministeri Pekka Haavisto vihreät on saanut poliisin huomiota osakseen. Perustuslakivaliokunta päätti helmikuussa yksimielisesti pyytää valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) koskevassa al-Holin pakolaisleiriin kytkeytyvistä toimista ministerivastuuasiassa. https://demokraatti.fi/haaviston-toimia-tutkitaan-krpssa-asia-edennyt-nopeasti-jo-ennen-kesaa-kasittelyyn
Oululoisen elättäjätär ja VappuVippu julkaisun lehtineekeritär Anna Panna juorusi Pyllykirjalle kyselleensä nisäministeritär Maria Ohisalolta miksi hän on hiljaa pakolaisten, maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden nuoriin usein vaaleisiin suomalaisnaisiin kohdistamista seksuaalirikoksista murhista pahoinpitelyistä kaulankatkomisista. Olettaa sopii että nisäministeritär on myös kuullut tapahtumista ja oikeudenkäynneistä. Lehtineekeritär Anna Panna arveli nisäministeritär Ohisalon kätkevän kauheudet sydämeensä ja käyttävänsä niitä sitten uuden Living Dead rainan käsikirjoittajana. Lehtineekeritär Anna Panna kuvailee Ohisalon ajatuksenjuoksua; No, jos ne nuoret naisuhrit ovat verta kaulastaan vuotaneet ja kuolleet uussuomalaisten rakkiloisten käsissä niin mitä kummaa ja ihmeellistä siinä on. Viddu vuotavathan ne suominartut alapäästään joka kuukausi verta. On ne siihen verenvuotoon tulva vulvaan tottuneet. Ei se mitenkään hätkäytä viddu. On se kova häpyluu, killerpussy totesi lehtineekeritär Anna Panna
Iso selvitys ulkomaalaisten seksuaalirikollisuudesta – määrät, syyt, ratkaisukeinot https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005933247.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti