perjantai 15. toukokuuta 2020

Hei me tienataan tällä Jutta Urpilainen pelastaa Afrikan

EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komistsaaritar Jutta "Turpa" Urpilainen on varustautunut Afrikan pelastusmatkalle kasvomaskilla ja kontillisella rahaa. On tänne Afrikkaan rahaa syydetty ennen minuakin mutta minä olen parhaiten varustautunut villin Afrikan luonnon kutsuun. Minulla on hengityssuojamaskin ja suuseksisuojan kätevä yhdistelmä. Tekee neuvottelusta neekerihallitsijoiden ja heidän lakeijoidensa kanssa turvallisempaa. Muista veronmaksaja, me tienataan tällä.
Täti tiukan maineen Kreikkan vakuuksien eli Saksalaisten pankkien tukemiseen korvamerkittyjen rahojen hassaamisen yhteydessä saanut demari Jutta Urpilainen on nyt paremmin varustautunut, sillä kasvomaskin suusuoja on mitoiltaan sellainen että sillä nielee turvallisesti paksummankin koijauksen. Afrikanneekerit muistuttavat että hei spedet te tienaatte tällä vedätyksellä. Kreikkalaiset gigolot veivät teidän taskurahat panivat muijaanne ja raiskasivat tyttärenne. Me revitään irti kaikki mikä ei ole pultattu kiinni ilmoitti neekerilapsonen.

EU-komissaariksi nouseva Jutta Urpilainen sai Antti Rinteeltä jättipotin – Kreikan kriisi toi Urpilaiselle "Täti Tiukan" maineen ja Afrikan valloitus tuo "Täti Musta-persaukko" maineen https://yle.fi/uutiset/3-10816027 EU:n Afrikka-strategia vihdoin julki: Afrikka on mahdollisuuksien manner hassata isompikin omaisuus https://yle.fi/uutiset/3-11247306

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti